Muovisitoumus

 

Ympäristöministeriö solmi ensimmäisen green deal -sopimuksen (Muovikassisopimus) Kaupan liiton kanssa vuonna 2016. Tällä sopimuksella pannaan täytäntöön EU-direktiivin velvoitteet vapaaehtoisuuteen perustuvan sopimuksen avulla lain sijaan. Sopimus on voimassa vuoden 2025 loppuun asti ja sillä pyritään varmistamaan, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutusta koskevat vähentämistavoitteet saavutetaan Suomessa. Tavoitteena on, että vuodessa käytettäisiin enintään 40 kassia henkeä kohti vuoden 2025 loppuun mennessä. Tutustu Muovikassisopimukseen >>

 

Muovikassien kulutus kääntynyt laskuun

 

Yritysten raportoimien tietojen pohjalta laskettu kaikkien muovikassien ja -pussien (ml. vähentämistavoitteen ulkopuolella olevat hygieniasyistä käytettävät erittäin kevyet pussit) kulutus väheni vuodesta 2017 vuoteen 2018 lähes 90 miljoonanalla kappaleella; vuonna 2017 kulutus oli 952 miljoonaa kappaletta ja vuonna 2018 taas 864 miljoonaa kappaletta.

Muovikassisopimuksen vähentämistavoitteen piiriin kuuluvien muovikassien kulutus oli 68 kassia henkilöä kohti vuonna 2018. Tämä on 3 kassia vähemmän kuin vuonna 2017 (ks. kuva). EU:n pakkausjätedirektiivin mukainen[1] vuoden 2019 muovikassien kulutuksen vähentämistavoite, korkeintaan 90 kassia henkeä kohden vuodessa, on näin ollen Suomessa jo saavutettu.

Myös Muovikassisopimuksen vähentämistavoitteen ulkopuolelle kuuluvien hygieniasyistä käytettävien pussien käyttö on vähentynyt. Vuonna 2018 näiden käyttö oli 89 pussia henkilöä kohden, kun se vuonna 2017 oli 102 pussia. Kulutuksessa tapahtunutta nopeaa vähenemistä selittää sekä pussien poistaminen kassojen yhteydestä, pussivaihtoehtojen tarjonnan kasvu sekä hedelmien ja vihannesten ostokäyttäytymisessä tapahtunut muutos. Yhä useammin esim. kuorelliset hedelmät ostetaan ilman pussia.

Muovikassien ja -pussien vuosittaisten kulutuslukujen vertailussa on otettava huomioon myös muita kaupassa ja kuluttamisessa tapahtuneita muutoksia. Esimerkiksi ostokäyttäytyminen on muuttunut kaupan aukioloaikojen vapautumisen myötä ja asiakaskäyntien määrät ovat lisääntyneet. Myös kulutustietoja raportoivien yritysten määrä vaihtelee vuosittain (yrityksiä sekä perustetaan että niitä lopetetaan).

Asiakaskäyntien lisääntymisestä huolimatta irtikytkentä käyntimäärien ja muovikassien kulutuksen välillä tapahtui noin vuodessa Muovikassisopimuksen allekirjoittamisesta. Kuluttajat ovat muoveista käydyn keskustelun ja kampanjoinnin seurauksena muuttaneet nopeasti kulutuskäyttäytymistään, mutta työtä on vielä tehtävä paljon, jotta muovikassien kulutuksessa saavutetaan Muovikassisopimuksen vuoden 2025 tavoite 40 kassia henkilöä kohden.



[1] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/62/EY pakkauksista ja pakkausjätteistä. Direktiivin 4 artiklan 1a kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava toimia muovisten kantokassien kulutuksen vähentämiseksi. Jäsenvaltioiden tulee joko hyväksyä toimenpiteitä varmistaakseen, että muovisten kantokassien kulutus ei ylitä vuodessa 90 kassia/asukas 31.12.2019 mennessä ja 40 kassia/asukas 31.12.2025 mennessä tai varmistaa, että 31.12.2018 mennessä kevyitä muovisia kantokasseja ei jaeta ilmaiseksi tavaroiden ja tuotteiden myyntipisteissä, paitsi jos yhtä tehokkaita ohjauskeinoja otetaan käyttöön.

 

Kaupan liiton ohjeet green geal -sitoumuksen tekijälle: Näin pääset mukaan muovikassisopimukseen.