Skanska
Skanskan matka Kiertotalouden green dealiin – ympäristöpäällikkö Laura Eklund vastaa
Skanska oli yksi ensimmäisistä yrityksistä, jotka liittyivät Kiertotalouden green deal -sopimukseen syksyllä 2024. Mitä varhaisen sitoutumisen taustalla oli?
Olimme olleet alusta lähtien mukana mallin valmistelutyössä, joten kynnys liittyä sopimukseen oli matala. Rakennusalalla on kyllä paljon pilotteja ja kaupallisia ratkaisuja, mutta laajamittainen kiertotaloussiirtymä tarvitsee yhä lisää vauhtia. Resurssitehokkuus ja kiertotalous ovat ratkaisevassa roolissa esimerkiksi luontokadon ja ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Millaisia kysymyksiä Skanska pohti, kun omia tavoitteita ryhdyttiin asettamaan?
Keväällä 2024 pohdimme erityisesti sitä, mitkä mittarit olisivat vaikuttavimpia, miten lähtötaso määritellään ja kuinka kunnianhimoisiksi tavoitteet tulisi asettaa. Rehellisesti sanottuna tunteet vaihtelivat: välillä tavoitteet tuntuivat lähes mahdottomilta ja toisinaan taas liian helpoilta. Toivon, että vuoteen 2030 mennessä rakennusala on kehittynyt niin paljon, että tavoitteet näyttäytyvät lähinnä helppoina, ja että voimme tarvittaessa myös tiukentaa niitä matkan varrella.
Miten kiertotalous näkyy käytännössä Skanskan hankkeissa?
Meillä on jo pitkään ollut tapana tarjota asiakkaillemme päästövähennystoimenpiteitä kaikissa hankkeissamme. Haluamme laajentaa osaamistamme koko organisaatiossa, ei vain yksittäisissä edelläkävijähankkeissa. Kiertotaloustavoitteissa noudatamme samaa linjaa: viimeistään vuonna 2035 kaikissa hankkeissamme on määritelty kiertotaloustavoitteita tai -toimenpiteitä.
Mitä tämä tavoite sisältää?
Tavoitteeseemme sisältyy rakennustuotteiden uudelleenkäytön edistämisen lisäksi esimerkiksi kierrätysraaka-aineiden suosiminen rakennustuotteissa ja maarakentamisessa. Kehitämme parhaillaan myös uusia sisäisiä työkaluja, prosesseja ja verkkokursseja, jotta voimme tarjota asiakkaille entistä paremmin toimivia kiertotalousratkaisuja.
Miksi rakennustuotteiden uudelleenkäyttö on nostettu yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi?
Uudelleenkäyttö on erittäin merkittävä keino pienentää päästöjä ja parantaa resurssitehokkuutta. Jatkamme kansainvälisen ReCreate-hankkeen viitoittamalla tiellä. Seuraamme erityisesti massoiltaan ja päästöiltään suurten tuotteiden, kuten ontelolaattojen, pilareiden, palkkien, seinäelementtien, teräsrakenteiden ja tiilien, uudelleenkäyttöä.
Millä mittarilla onnistumista mitataan?
Seuraamme niiden hankkeiden määrää, joihin on asennettu uudelleenkäytettyjä rakennustuotteita. Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on yhteensä 18 hanketta, ja vuoteen 2035 mennessä 48. Aluksi harkitsimme myös massoihin perustuvia mittareita, mutta päädyimme siihen, että projektikohtaiset kokemukset ovat tällä hetkellä arvokkaampia. Mitä useampi hanke hyödyntää uudelleenkäyttöä, sitä useampi ammattilainen oppii tekemään sitä käytännössä.
Mikä rooli yhteistyöllä on tavoitteiden saavuttamisessa?
Kiertotalous on ollut jo pitkään yksi ympäristövastuullisuutemme kulmakivistä. Green deal -sitoumus toi työllemme lisää näkyvyyttä ja tarjosi kehyksen, joka kannustaa jatkuvaan kehittämiseen. Mutta tavoitteisiin ei päästä yksin. Tarvitsemme mukaan asiakkaita ja muita sidosryhmiä. Kiertotalousyhteiskunta rakennetaan yhteistyössä.
Mitä haluaisit sanoa organisaatioille, jotka vasta harkitsevat liittymistä green dealiin?
Rohkeasti mukaan. Sitoumukset vievät koko alaa eteenpäin ja tuovat samalla positiivista näkyvyyttä. Jokainen askel kohti kiertotaloutta kasvattaa osaamista ja edistää yhteistä päämäärää.
